Lindberg hyvinvointialuejohtajaksi

Kainuun aluevaltuusto valitsi Jukka Lindbergin hyvinvointialuejohtajaksi

Kainuun hyvinvointialueen johtajan virkaan on valittu valtiotieteiden maisteri, eMBA Jukka Lindberg. Aluevaltuuston toimittamassa virkavaalissa Lindberg sai 53 ääntä. Eija Tolonen sai 3 ja Maire Ahopelto 3 ääntä. Vaali ratkesi ensimmäisellä kierroksella.

Kiitospuheessaan vastavalittu hyvinvointialuejohtaja korosti luottamusta, pitkäjänteistä työtä ja sitoutumista tavoitteiden saavuttamiseksi. Hän luonnehti saaneensa valintaprosessin aikana myös hyvän kuvan Kainuun tilanteesta ja alueen päätöksenteosta. ”Haluan tuoda omat verkostoni ja osaamiseni Kainuun hyväksi”, totesi Lindberg puheensa päätteeksi.

Tavoitteena on, että hyvinvointialuejohtaja aloittaisi kesän aikana tarkemman perehtymisen uuteen tehtävään ja varsinaiset virkatyöt viimeistään syyskuun alussa.

Aluevaltuuston puheenjohtaja Anne Lukkari kiitti kokouksessa kaikkia virkaa hakeneita. ”Hakijoista saatiin kärki selville ja luottamushenkilöt ovat osallistuneet tiiviisti valinnan eri vaiheisiin. Nyt on tärkeää saada hyvinvointialuejohtaja mahdollisuuksien mukaan jo organisoinnin että strategiatyön etenemiseen, lisää Lukkari.”

Jukka Lindberg
Jukka Lindberg