Tiedote 24.3.2022

Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus on tänään 24.3.2022 pitänyt ensimmäisen kokouksensa. Aluevaltuusto valitsi viime viikon kokouksessa hallituksen kokoonpanon ja puheenjohtajat. Aluehallitusta johtaa Heikki Huotari ja varapuheenjohtajina toimivat Heli Moilanen ja Markku Oikarinen.

”Olemme monella tapaa uuden edessä. Hyvinvointialueen rakentamisessa on vielä iso työ ja meillä on oltava rohkeutta uudistua. Vanhaa kopioimalla emme selviä, joten myös meiltä päätöksentekijöiltä edellytetään paljon ja siihen tarvitsemme hyvää yhteistyötä, olimmepa missä roolissa tahansa” korostaa aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Huotari. ”Tämä tarkoittaa kykyä irrottautua vanhasta ja valintojen tekemistä koko alueen kannalta. Erityisen isona kysymyksenä on uudistumiskykymme kohti houkuttelevaa ja aidosti hyvää työnantajaorganisaatiota”.

Hyvinvointialueen aloittaessa hallinnollisen toimintansa myös toimielimet ovat siirtyneet uuteen aikaan. Kokousten asiahallinta toteutetaan digitaalisesti eli perinteisiä paperisia esityslistoja ja liitteitä ei enää käytetä. Esitykset, päätökset ja muut asiakirjat ovat viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden käsiteltävissä sekä yleisön nähtävissä verkko-osoitteessa kainuunhyvinvointialue.cloudnc.fi

Lue koko tiedote